SF-Caravan Länsi-Pohja ry on Länsi-Lapin karavaanareiden järjestö, joka pyrkii toimimaan  jäsenistönsä hyväksi kaikissa matkailuun liittyvissä asioissa. Yhdistys perustettiin 5.4.1981 ja toiminta on ympärivuotista. 

Ensimmäiset viisi toimintavuotta yhdistys oli ilman tukikohtaa, jonka jälkeen yhdistys piti pari vuotta tukikohtaa Pellon Korpikoskella. Vuonna 1988 yhdistys vuokrasi Ylitornion kunnalta Mellajärven leirintäalueen, jonka yhdistys osti omaksi vuonna 2010.

Yhdistys pyrkii kehittämään Mellajärven aluetta yhä paremmaksi ja viihtyisämmäksi. Alueen toiminta perustuu talkoovoimin tehtävään työhön. Kesäkaudella käytössä on isäntäpäivystykset. Talkoissa yhdessä tekemisen ilo ruokailuineen yhdistää Mellalaisia. Vapaa-aikaa vietetään erilaisten pelien, laulujen ja karaoken merkeissä.

Yhdistys pitää alueellaan vuosittain myös erilaisia tapahtumia. Suurimpana näistä on elokuussa pidettävät Porotreffit.

SF-Caravan Länsi-Pohja ry on SF-Caravan ry:n jäsenyhdistys.